This is also available in English.
Ykseys erilaisuudessa1
Edellisessä artikkelissani kirjoitin seurakunnan ykseydestä, sen määritelmästä, tarkoituksesta ja tärkeydestä. Efesolaiskirjeen pohjalta totesin, että ykseyden alkuperä ja ylläpitäjä on Jeesus ja hänen evankeliuminsa. Jumalan Sana kokoaa yhteen erilaisista taustoista tulevia ihmisiä yhdeksi kansaksi, yhdeksi perheeksi, yhdeksi ruumiiksi. Heidät tunnetaan Jeesuksen oppilaiksi siitä, että heillä on keskinäinen rakkaus (Joh. 13:35). Mutta eikö maailmakin omasta mielestään osaa ilmaista keskinäistä rakkautta? Mitä ihmeellistä juuri seurakunnan keskinäisessä rakkaudessa olisi?
Se, että ikä, ammattikunta, elämäntilanne tai kiinnostuksen kohteet yhdistävät, ei vielä tuo ilmi Jumalan moninaista viisautta (Ef. 3:10). Ei tarvitse olla kristitty kuuluakseen tällaiseen yhteisöön. Mutta Jeesus yhdistää ihmiset, joilla ei inhimillisesti katsottuna olisi mitään yhteistä. Hän yhdistää ihmiset, jotka eivät muutoin tulisi keskenään toimeen (vrt. juutalaiset ja pakanat, Ef. 2:11–3:13)! Näitä ihmisiä yhdistää sama rakkaus ja sama tehtävä. Seurakunnan keskinäisestä rakkaudesta tekeekin ihmeellisen sen erilaisten jäsenien keskinäiset suhteet, sen ykseys erilaisuudessa. Millä tavoin tämä erilaisuus voi ilmetä paikallisseurakunnan elämässä?
Erilaisuuden ilmeneminen
Erilaisuus voi olla etnistä. Aivan kuten Uuden testamentin syntyaikoina evankeliumin sana toi yhteen niin juutalaisia kuin pakanoita, kokoaa sama evankeliumi tänäkin päivänä erilaisista etnisistä taustoista tulevia ihmisiä yhteen. Tämän erilaisuuden vääristymiä voivat olla joko rasismi, jossa erilaisuus on täysin kiellettyä, tai pluralismi, jossa erilaisuudesta tehdään päämäärä ja jolloin kenenkään kansallisidentiteetillä ei ole varsinaista merkitystä ja arvoa. On suuri siunaus oppia kunnioittamaan toisenlaisia kulttuureja ja samalla kasvaa oman taustansa arvostamisessa (Apt. 17:26; Ilm. 7:9–10).
Erilaisuus voi ilmetä eri-ikäisten ihmisten yhteydessä. Tämä voi näkyä mm. kirkkokahvihetkissä, yhteisten talkoiden toteuttamisissa tai retkien muodossa. Eri-ikäisten yhteys kuitenkin kaventuu ja pahimmillaan vääristyy, mikäli paikallisseurakunnan erilaiset toimintamuodot on rakennettu palvelemaan tiettyä ikäryhmää. Ikäryhmäkohtaisilla tapahtumillakin on paikkansa, mutta seurakunnan on varmistettava, että se kerää säännöllisesti yhteen kaikenikäiset jäsenensä ennen kaikkea ylistämään Jumalaa (Neh. 8:2–3; Ps. 148:12)!
Erilaisuus voi olla sosio-ekonomista tai poliittista. Ensimmäisessä tapauksessa paikallisseurakunta koostuu eri koulutus- ja tulotason omaavista ihmisistä, ja jälkimmäisessä erilaisuus käy ilmi poliittisten taustojen moninaisuudessa. Sosio-ekonomisen erilaisuuden vääristyminen voi johtaa varakkaiden jäsenien suosimiseen, joka puolestaan ruokkii köyhempien ihmisten kateutta ja katkeruutta (Jaak. 2:1–4; 3:14–16). Poliittisen erilaisuuden vääristymä taas voi johtaa seurakunnan joko tietyn puolueen äänitorveksi tai päinvastaisesti eristäytymään täysin yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Onkin syytä muistaa, että seurakuntayhteisö ei edusta vasemmistoa eikä oikeistoa. Evankeliumi ei ole sosialismia eikä kapitalismia. Ja kuitenkin meillä on Jumalalta saatu valtuutus vaikuttaa yhteiskuntaamme niin luomalla Jumalan tahdon mukaista kulttuuria (1. Moos. 1:26–28) kuin tekemällä kansalaisista alamaisia Jeesuksen kuninkuudelle (Matt. 28:18–20).
Seurakunnan erilaisuus tulee ilmi erilaisissa persoonallisuuksissa, jotka sen olisi hyvä tiedostaa ja huomioida. Tästä esimerkkinä voisi mainita ekstrovertit ja introvertit. Joillekin tuntemattomien kohtaaminen on hyvinkin luontaista, toisilla taas ”sosiaalisuustankki” kuluu nopeasti tyhjäksi sosiaalisessa kanssakäymisessä. Jumala on kuitenkin jakanut lahjojaan koko seurakunnalle, jotta jokaisella olisi jotakin annettavaa seurakunnan rakentumiseksi ja kansojen opetuslapseuttamiseksi (1. Kor. 12:7; 14:26).
Paikallisseurakunnassa voi olla myös kulttuurillista erilaisuutta. Tämä näkyy esimerkiksi jäsenten perhetaustoissa, ovatko he eläneet maaseudulla vai kaupungissa, tai ovatko he syntyneet kristittyyn kotiin vai tulleet ”pystymetsästä” uskoon. Kulttuurilliset taustat voivat vaikuttaa myös jumalanpalvelusten toteuttamiseen. Jotkut ovat saattaneet tottua korkeakirkolliseen liturgiaan ja järjestykseen, toiset taas kokevat spontaanisen ja karismaattispainotteisen sisällön kaikkein luontevimpana tapana toteuttaa jumalanpalvelus. Miten seurakunnan tulisi toimia tällaisessa erilaisuudessa? Voiko erilaisuuden arvostamista edistää jollakin tavalla?
Erilaisuudessa kasvaminen
Seurakunnan ykseys on Jumalan aikaansaamaa työtä. Se on jotain, mitä me ihmiset emme voi luoda. Efesolaiskirjettä mukaillen Jeesus on tehnyt erilaisista taustoista tulevat ihmiset yhdeksi (2:14). Hän on omassa itsessään tehnyt meidät yhdeksi uudeksi ihmiseksi (2:15). Hän on yhdessä ruumiissa ristillä sovittanut meidät kaikki Jumalan kanssa (2:16). Hänen kauttaan meillä kaikilla on nyt pääsy yhdessä ja samassa Hengessä Isän luo (2:18). Tämän totuuden ei kuitenkaan tule passivoida meitä, sillä meissä yhä vaikuttava synti vastustaa tätä Jumalan työtä. Tästä syystä Paavali kehottaakin meitä vaeltamaan saamamme kutsumuksen arvoisesti (4:1), kaikessa nöyrinä, lempeinä ja pitkämielisinä, kärsien toisiamme rakkaudessa (4:2) ja pyrkien rauhan yhdyssiteen avulla säilyttämään Hengen ykseys (4:3). Seurakunnan ykseyden säilyttäminen vaatii, että arvostamme erilaisuutta enemmän. Kuinka tämä voisi tapahtua?
Tästä syystä erilaisuudessa kasvamisessa onkin lopulta kyse uhrautumisesta. Siitä, että olemme valmiit uhraamaan omat mieltymyksemme toisten edistykseksi.
Ensinnäkin tämä on jotain, jonka puolesta tulisi rukoilla säännöllisesti seurakunnassa. Tarvitsemme rukousta, sillä seurakunnan ykseys on lähtöisin seurakunnan Herralta, emmekä meissä olevien syntisten taipumusten vuoksi kykene aina ylläpitämään sitä hänen tahtomallaan tavalla. Me tarvitsemme hänen apuaan. Siksi meidän tulisi rukoilla, että voisimme ”yhdessä kaikkien pyhien kanssa… oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden” (Ef. 3:16–19).
Toiseksi erilaisuus tulisi tiedostaa. Kun alkuseurakunnan päivinä ilmeni kreikkaa puhuvien juutalaisleskien syrjintää päivittäisessä avustuksessa, valittiin seurakunnassa tämän johdosta ihmisiä, jotka asetettiin pitämään huolta leskistä (Ap. t. 6:1–3). Minkälaisista ihmisistä paikallisseurakuntasi koostuu? Onko siellä ihmisiä, jotka kielitaitonsa puolesta voisivat tarvita tulkkausapua? Entä miten seurakunnassasi on huomioitu perheet? Kuinka helppoa on osallistua seurakunnan tilaisuuksiin pienten lasten kanssa? Tai miten seurakuntasi palvelee sinkkuja? Kannustetaanko nuoria käyttämään Jumalalta saamaansa luovuutta? Tuleeko vanhempien ihmisten elämänkokemus kuulluksi ja arvostetuksi?
Kolmanneksi erilaisuuden arvostamisessa voi kasvaa tutustumalla erilaisiin ihmisiin. On toki tärkeää, että pienten lasten vanhemmat voivat keskenään jakaa tuntojaan yöheräilyistä tai että nuoret voivat jakaa toisilleen videoita tai pelikutsuja sosiaalisessa mediassa. Mutta tämä ei vielä ole seurakunnan ykseyttä. Me kasvamme parhaiten erilaisuudessa silloin, kun kohtaamme ihmisiä, jotka eivät jaa kanssamme saman ikäkauden kokemusta, samanlaisia perhetaustoja tai vaikkapa samankaltaisia musiikkimieltymyksiä!
Tästä syystä erilaisuudessa kasvamisessa onkin lopulta kyse uhrautumisesta. Siitä, että olemme valmiit uhraamaan omat mieltymyksemme toisten edistykseksi. Että kunnioitamme toisiamme osallistumalla vaikkapa perhejumalanpalvelukseen, jonka toteutuksesta vastaavat kaikenikäiset jäsenet. Tai että suostumme laulamaan myös sellaisia lauluja, jotka ovat useita satoja vuosia vanhoja hymnejä. Erilaisuudessa kasvaminen vaatii aikaa ja vaivaa. Se vaatii sen, että uskallamme esimerkiksi avata toisillemme kotimme ja kutsua ihmisiä kylään. Se vaatii polttoaineen kulumista tarjotessamme kyyditystä seurakuntalaisille, joilla ei ole varaa pitää omaa autoa. Se vaatii heittäytymiskykyä antaessamme perheille apua lastenhoidon järjestelyissä. Se vaatii rohkeutta kokeilla puhua muulla kuin omalla äidinkielellä kohdatessamme ihmisiä toisista kulttuureista.
Erilaisuus on tärkeää
Seurakunnan erilaisuus ei ole päämäärä, mutta se on tärkeää seurakunnan ykseyden kannalta, sillä juurikin seurakunnan kautta Jumala tuo moninaisen viisautensa tunnetuksi (Ef. 3:10). Ja tämä yhteisö koostuu erilaisista ihmisistä, jotka hän on tehnyt yhdeksi, olemaan samaa ruumista, olemaan osalliset yhdestä ja samasta Herrasta evankeliumin kautta (Ef. 3:6). Seurakunnassa ilmenevä keskinäinen rakkaus on todistus maailmalle, sillä seurakunnassa toisiaan rakastavat ne, jotka ilman Jeesusta eivät muutoin tulisi keskenään toimeen! Vain Jeesus voi saada aikaan tällaista!